maanantai 15. joulukuuta 2014

Talvitytölle - P*skarteluhaaste #257

Heippa! On ollut elämässä taas vaikka minkälaista ohjelmaa niin en ole kerinnyt blogiakaan päivittelemään. Mutta nyt jos alkaisi pikkuhiljaa laittamaan näytille rästiin jääneitä töitä.
Sain taannoin kutsun pienen talvitytön 4-vuotis synttäreille joiden teemana oli talvi/joulu. Yritin rakentaa ihanan My Besties leiman ympärille mahdollisimman talvista tunnelmaa. Kuvan väritin mahdollisimman sinisävyiseksi ja kukiksi valitsin valkoista ja sinisensävyjä. Lumihiutaleet veivasin Timpan stanssilla vellumista mutta mielestäni pelkkä vellumi oli laimean värinen. Pätkähti sitten päähän ripotella päälle embossausjauhetta (snowflake) ja sen kun sulattelin niin alko näyttämään jo joltain. :) Mun mielestä. Lisäksi liimailin timantteja ympäri korttia tuomaan lisää säihkettä. Tommonen on sitten lopputulos. 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Joulua joulua...

Se on tervehdys pitkästä aikaa jälleen! On ollut kortteilu taas vähän paitsiossa kun on noi langat ja puikot niin vetäneet puoleensa. 
Tässä syksymmällä laitoin Paperellan Anskulle toivomuksia Penny Blackin leimoista ja tuttuun tapaan Ansku täytti minun toiveeni ja tilata päräytti leimat. :) Leimat saatuani löytyi se kortteilu inspiskin jälleen ja tässä on muutamat aikaansaannokset. 

Tässä kuusileima embossattu kirkkaalla jauheella ja sitten DI-värien kanssa lotrausta.
Hyvää Joulua-teksti embossattu kullanvärisellä jauheella, lisänä vielä kuusessa muutamat timangit. 


Nämä joulutähdet tehty samalla kaavalla kuin yläpuolella oleva kuusi. Kuva embossattu kirkkaalla jauheella ja läträtty DI-musteita väriä tuomaan. Ylimpään joulutähteen roiskin hieman vettä kuvaa elävöittämään. Hyvää Joulua-tekstit embossattu kultaisella jauheella kummassakin. 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Joulutyttö

Pitkästä aikaa maskailin. Kuvassa käytetty 3 eri Magnolian leimaa. Kuvan väritin DI-pikkupulloilla ja siveltimellä. Kuvasta tuli niin 'iso' että eipä siihen sitten mahtunutkaan mitään ylimääräistä härpäkettä. :) 

Tyttö keinussa

Hupsista kun löysin sellaisen joululeiman mitä en ollut vielä käyttänyt ollenkaan ja muistaisin omistaneeni tämän jo pari vuotta. :) Tämä ihana tyttönen on Penny Blackin ja värittelin sen DI-pikkupulloilla. Joulutähdet on Magnolian stanssilla veivatut ja DI-mustetyynyllä mustetetut. Vihreät havut on Martan leikkurilla näpsitty. Tämäkin on jälleen tälläinen simppeli kortti, ilman härpäkkeitä. :)

Saaduista leimakuvista korteiksi



Nämä leimakuvat ovat tulleet minulle varmaankin 2 vuotta sitten. Kainuun korttteilijoiden tapaamisessa vaihdoimme kerran joulukuoret joihin jokainen oli laittanut tarvikkeita korttien tekoon. Minun kuoresta löytyi nämä leimakuvat jotka päätin nyt tänä vuonna värittää. Värittely tapahtui DI-pikkupulloilla ja siveltimellä. Joulutähti on veivattu Magnolian stanssilla ja paprut mustetin punaisella DI-tyynyllä. Simppelit kortit ilman sen suurempia härpäkkeitä. :)

Prismoilla harjoittelua




Tuli keväällä hankittua Prismacolour kynät ja en ole niillä vielä kovinkaan paljon leikkinyt. Nyt keskellä joulukortti buumia ajattekin kokeilla onnistuuko se värittäminen ollenkaan. Pienten vinkkien (Kiitos Susa) ja muutaman harjoituskuvan jälkeen syntyi nämä 4 kuvaa jotka tein sitten korteiksi asti. Ihanat kynät ja paljon opittavaa, mutta siitä syystä just tämä askartelu vaan on niin ihanata! :) <3

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Silput kortteihin


Varmaankin moni askartelija jemmaa ylijäämä papereita siihen 'myöhempään käyttöön'. Itse teen myös niin ja tänä vuonna päätin, että nyt teen ihan oikeasti jotain. Itselläni on pääasiassa jäänyt suorakaiteen muotoisia suikaleita jotka sitten leikkasin paperileikkurilla kolmion muotoisiksi. Tämän jälkeen päällystin korttipohjan Bilteman 2-puoleisella teipillä. Sitten tämän jälkeen aloin vain laittamaan paperikolmioita vieriviereen ja tommosia niistä sitten tuli. :) 

SPR:n Ole Ystävä kampanja

Pitkästä aikaa päivitellään vähän blogiakin. :) Kortteja on tullut tehtyä mutta laiskuus vaivannu saada kuvia tänne asti.
Minäpä osallistuin SPR:n Ole Ystävä kampanjaan tekemällä 11 joulukorttia jotka SPR sitten lähettää yksinäisille vanhuksille. Simppelillä mallilla mentiin eli, embossasin Stampendousin lumihiutaletaustan valkoisella kohojauheella. Sitten eri sävyisiä sinisiä levittelin 
musteenlevittimellä. Tervehdyksen enbossasin vellumille. Se oli siinä. ;)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pääskyt

Minulla on aivan ihania vintagekuvia joista päätin jälleen kokeilla onnistunko tekemään korttia? Edelleenkään en tunne vintagea omakseni mutta koska kuvat itsessään ovat niin kauniita niin harjoittelin jälleen kortin verran niiden tekemistä. :)
Tällä kortilla uskaltauduin osallistumaan Koukussa Kortteihin sivuston vintagehaasteeseen.
Tämä kortti lähti tänään jo maailmalle piristämään ystävääni hänen syntymäpäivänään. :)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

P*askarteluhaaste #238

Tosi, tosi pitkästä aikaa osallistun P*askarteluhaasteeseen. Siellä on aiheena bingo josta minä valitsin rivin kerroksia, kerroksia, keltainen, kimalle ja kraft.
Kukka on Stampendousin jumbojetti kokoa (kiitos Susalle kun sain leimata) ja värittelin sen prismoilla (jee vihdoinkin sain omat!!!). Tämä onkin ensimmäinen työ jonka kehtaa laittaa tänne bittiavaruuteen, vielä on harjoittelua se värittäminen mutta jospa se siitä. :) Kukka on tosiaan niin iso, että täytti lähes kokonaan 13,5x13,5 korttipohjan. Sain kuitenkin ympättyä timpan tarroilla onnea-tekstin ja parit blingblingit. Kukan päälle levittelin hieman keltaista Sticklesiä tuomaan kimallusta. :)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

5 min. pikakortit

Dylusions suihkeella tuli tämän näköinen.

Postissa tuli tämä ihanainen stampendousin leima niin olipa pakko päästä heti kokeilemaan. Kun muuta en keksinyt niin toiseen suihkin sinistä Dylusions väriä ja toisen mustetin musteenlevittimellä DI-musteilla. Päälle roiskin kumpaankin vettä jonka sitten kuivatin kuumailmapuhaltimella ja talouspaperilla. Siten siis on syntyneet noi roiskeet. Onnea-teksitit on timpan rarroilla kasattu.
Todella simppelit pikakortit. ;)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tagi

Mulla on jonkin aikaa pyörinny noita paperisuikuloita askartelupöydällä ja olen miettinyt mitä niistä tekisin. Nooh, ensin yritin coktailtikuilla pyöritellä mutta en saannu niistä omastamielestäni siistejä. Homma jäi taas mutta sitten minun äiti oli käynyt tiimarin loppuunmyynnissä ja ostanut yhtä sun toista 'mitä miä ajattelin että siä voisit tarvii' niin mukana oli tähän pyörittelyyn oma työkalu. Voin sanoa, että on kätevämpi kuin mitkään coktailtikut. Tänään sitten toteutin tämän tagin johon tein muutaman kukan ja lehdet.
Tagin taustalle leimasin Timpan leimalla tikettejä ja mustetin reunoja DI-mustetyynyillä. Kukkien oksat on myös Timpan (mini magneettistanssi) kuten myös alareunan 'revitty sivu'. Lisänä vielä rusetit.

Sydänkukka

Plarailin tuossa eräänä päiväänä Paperilla lehteä ja siellä oli ohje näihin taiteltuihin sydämiin. No, pakko oli kokeilla ja tuloksena tämä hyvinkin simppeli kortti. Kukassa on 4 sydäntä, kakkupaperi alla, nappi ja onnea-teksi on napsuteltu dymolla. Varmasti tulee tehtyä näitä sydämiä toisteki. Joulun aikaa näistä voisi keksiä jotain kivaa. ;)

Kortteja Kainuun Keskussairaalan keskolaan


Me kortteilijat täällä Kajaanissa olemme jo kerran aikaisemmin tehneet kortteja Kainuun Keskussairaalan keskososastolle. Nyt osastolta oltiin yhteydessä Millaan ja he pyysivät josko me haluaisimme tehdä kortteja heille lisää. Tietenkin haluamme ja tässä on nyt minulta ensimmäiset kortit heille. Alemmat kortit kerkesi jo maailmalle ennen kuin muistin kuvata kortit. Onneksi mun mies Elias (kummipoika 9kk.) asuu Milla äidin luona niin kerkesin meidän treffeillä vielä kuvaamaan kortit. ;)
Elokuussa on suunnitelmissa viedä sitten toinen pompsi kortteja keskolaan, joten tässä on kesä aikaa värkkäillä. :)



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Dylusions tyynyn testailua

Jälleen kerran Paperellan Ansku täytti toiveeni ja hankki tämän Dylusion ink spray padin. :) Samoin kuvissa vilahtavan Stampendousin kukkaleiman. :)  

Tyynyn ideahan on se että siihen voin tehdä omista lemppariväreistä oman mustetyynyn. :)
Ensin tyyny piti kostuttaa pelkällä vedellä, ei litimäräksi vaan kosteaksi. Tämän jälkeen suihkin värejä tyynyyn ja leimailin kukkaleimalla kukkia paksulle kopiopaperille.
Kuvaajalla on taas ollut kuvajärjestyksissä hämminkiä mutta ei anneta sen häiritä. ;)

Tämä tyynyhän on siitä huitsin kiva, että sen voi pestä!!! Pesun jälkeen voit jälleen suihkia vaikka millä Dylusions väreillä uuden mustetyynypläjäyksen.
Tässä kuvassa on minun pesty tyyny ja vissiinkin pinkissä Dylusions suihkeessa on niin vahva väripigmentti että minä en saanut sitä irti tyynystä. Lotrasin tovin sitä hanan alla ja käytin jopa hieman saippuaa mutta ei se väri siitä inahtanutkaan. Vaikka väri tyynyyn jäi niin ei väri siitä irtoa, kokeilin leimata mutta pelkkä 'vesikuvio' tuli paperille. Mutta jos joku tietää miten sen saisi pois niin vinkkejä otetaan vastaan. 

Tässä valmis tekele. Hyvin simppeli, lisänä vain Finnstamperin onnea-teksti. 

Keijukainen

Tämäkin ihanainen on My Besties joka sai aika särtsyn värityksen. Näitä leimoja on aivan ihana väritellä. Miäkin tykkään harjoitella väritystä näiden kanssa. :D
Väritys tapahtui DI-pikkupulloilla, kuinkas muutenkaan. ;) Kulma on mankun stanssilla veivattu samoin onnea-tekstin puhekupla, teksti itessään on finnstamperin.

Home sweet home

Kaveripariskunta ostaa päräytti oman talon ja tälläinen kortti lähti heidän suuntaansa.
Tämä Stampendousin leima on aikas kiva. Kuvan värittelin DI-pikkupulloilla, kukka mankeloitu mankun pionistanssilla vanhoista kirjan sivuista. Lisänä muutamat napit ja tekstin tagi timpan vihkosesta ja teksti timpan tarrakirjaimista koottu. 

My Besties

Jokin aika sitten törmäsin netissä My Besties leimoihin ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Laitoin Paperellan Anskulle postia, että olisiko näitä ihanuuksia mahdollisuus saada myyntiin suomeen. Vastaus oli, että kyllä!!! JES!!! Ei mennyt montaa viikkoa kun Anskulta tuli viestiä, että nyt niitä on. :) Pakko oli heti saada muutama leima kotiutettua.
Tämä kortti lähti tänään Tamperetta kohti, kummitytöllemme joka täyttää jo 9 vuotta. Miten sekin voi olla mahdollista kun vasta pari vuotta sitten oli ristiäiset?? ;)

Nämä leimat on ihania!!! Ja ihana on kummityttömmekin!!! <3